(04 Mar, 2026) Stand Up Pyhä! Heli Sutela & Heikki Vilja
Times
Description
Freelance-näyttelijä ja stand up -koomikko Heli Sutela hauskuuttaa lämpimällä ja sympaattisella tavallaan naisten lisäksi myös miehiä.
Aiheet komiikkaan löytyvät todellisesta elämästä ja ärsyttävätkin asiat muuttuvat naurattaviksi. Seurustelun riemujen lisäksi käsittelyyn pääsee muun muassa isän ja aikuisen tyttären suhde. Helin stand upissa saa varautua nopeisiin käännöksiin ja yllätyksiin.
Hän esiintyy mielellään suurelle yleisölle. Kyntensä koomikkona Heli on näyttänyt myös Kumman kaa -televisio-sarjassa, jossa toisen pääroolin lisäksi hänen käsialaansa on puolet hulvattomasta käsikirjoituksesta.
Heikki Vilja on yksi Suomen eniten keikkailevista koomikoista ja syystä – Heikki on aina hyvä.
Yli viisitoista vuotta yleisöjä naurattanut Heikki on helsinkiläinen stand up -koomikko. Tämä hyväntuulinen ja energinen rillipää on tullut yleisölle tutuksi mm. Ylen Naurun tasapaino -ohjelmasta ja Nelosen stand up! -ohjelman jokaiselta kaudelta.
Vauhdikas Heikki on iloinen, mukava ja sympaattinen. Vaikka hän tarpeen tullen osaa olla myös hauskalla tavalla pisteliäs, voi yleisö olla huoletta: Heikin sydän on yhtä iso kuin hänen virneensä.
Facebook | IG: standuplappi
Liput ovelta 25 €, jos jäljellä.
Esityksen kesto n. 1,5 h.
Esteettömyys:
Avustaja pääsee tapahtumaan ilmaiseksi avustettavan kanssa samalla lipulla.
Tapahtumaan on esteetön pääsy pyörätuolilla.
Tapahtumapaikalla on esteetön WC.
More Images